20.4.2015

Hylsykirja...se on menoa nyt....


Ihailin Manumiinan hylsykirjaa ja hän antoi pari vinkkiä
sen tekoon, lähinnä hylsyn littaamiseen.
Lisäksi hän vinkkasi you tuben videoihin.
Viikonloppuna oli kädessä kipuja, joten vietin aikaani, 
nukkumisen sijasta, you tubessa....

Kyllä olikin taitavia tekijöitä, kauniita ja runsaita kirjoja....
vessapaperirullan hylsystä tehtynä. 

Pakkohan se oli sitten itsekkin kokeilla.....
















Kirjaseen ajattelin tallentaa valokuvia, lasten lausahduksia ja 
muistoja mukavista hetkistä. ( Vähän kuin nuorena joskus teinariin )













- ylhäällä oikealla puolella tumma paperi muodostaa taskun










Ruujen takana on taskut.









Tässä minun eka varsinainen hylsykirja, 
aikaisemmin tekemäni ovat lähinnä koteloita.
Koukuttavaa puuhaa  :))


Kiitos, kun piipahdit täällä!


*****

Kiitos kaikille ihanista kommenteistanne <3

Tämän viikon aikana olisi aikomus tehdä uusia ATC vaihtareita,
mutta askartelen tällä hetkellä käden voinnin mukaan.
Pystyn tekemään yhtäjaksoiseti vajaan tunnin kerrallaan
ja sitten onkin jo pidettävä pitempi tauko.
Joten tekemiseni on hidasta,
keskeneräisiä on jonkin verran ja niitä teen valmiiksi ajan kanssa.

Muuten käden kuntoutuminen on sujunut mielestäni hyvin,
huomenna kuulen fysioterapeutin mielipiteen
ja saan ohjeita jatkokuntoutukseen.

Kevättä kohti mennään iloisin mielin :)



12 kommenttia:

  1. Ihana, kerta kaikkiaan ihana!!
    Ajattele, mille nyt annoit kätesi kyynerpäitä myöten, nyt ei ole kyse enää pikkusormesta, se on tosiaan menoa nyt. Ja ihanaa keksimistä, yhdistämistä, liimaamista, salaisia kätköjä, kauniita sivuja, koristelua...mitä ikinä keksitkin...
    Itse olen niin innostunut näihin kirjoihin (pääasiassa ilman hylsyjä) mutta vastaavia kuitenkin. Nytkin on osia kuivumassa monen kirjan alla.
    Kiehtovaa puuhaa, enemmän kuin askartelua, minusta tämä on jo taidetta :-D
    Koskas me vaihdetaan kortteja ja korttikoteloita tai kirjoja?

    VastaaPoista
  2. Wau, mielettömän upea kortti. Tein tuossa yhden kotelon hylsystä, mutta sepä olikin levinnyt, pitänee minunkin juutuubbiin mennä kurkkimaan videoita. Mikähän mahtaa olla hakusana?

    VastaaPoista
  3. Oli niin upea kansi, että tulin tutkimaan lähemmin. Todella kauniisti ja tyylillä teit kirjasi. Ihana!

    VastaaPoista
  4. Kyllä on hieno :)
    Toistaiseksi ihan kokematon juttu itsellä. Voi olla, että täytyy tutustua...

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana kirja.paranemista kädellesi.Kyllä se vaan koukuttaa ja rullia pitää "lytytä".Hyvää viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  6. Super hieno. Kiinnostaisi kovasti tehdä tuollainen, ehkä joku päivä...

    VastaaPoista
  7. Upea!Moni onkin jo koukussa ja salaa laittanut rullia jemmaan...!

    VastaaPoista
  8. Toiset ne ovat mestareita jo ensimmäistä hylsykirjaa tehdessään :)
    Upeaa on!

    VastaaPoista