19.3.2015

Voileipää yöllä???



"Voileipä tekee aina hyvää yöllä"

-Muumipappa-


******

Parina päivänä, on tullut tallustettua vähän tahmeissa
ajatuksissa. Jotenkin sitä vaan odottaa aikaa, jolloin pääsee
tekemään asioita ilman rajoituksia :)
Ensi viikolla on eka fysioterapeutin käynti ja innolla 
odotan uusia jumppaohjeita ja neuvoja.

Viime yönä valvoessa mietin millä sitä helpottaisi askartelua.
Siinä sitten muistui mieleen melko montakin
välinettä, joka auttaa heikkovoimaisen käden kanssa.

Minulta löytyy nyt jo kahdetkin pinsettisakset 
ja niillä onnistuu leikkaaminen todella hyvin,
kun peukalo ja etusormi toimii :)
Lisäksi omistan sähkökäyttöisen leikkurin, 
jolla saa leikattua erilaisia kuvioita.
Unohtamatta Big Shottia, vääntökampeen vähän pehmustetta,
että on helpompi kääntää.

Pinsetit, niihin tarttee tehdä hieman paksummat
"varret", on sitten parempi pitää kädessä.
Ihan tavallinen paperileikkuri helpottaa suorien reunojen leikkausta 
ja paperin suikaloimista. 
Paperin repiminen onnistuu viivoittimen 
avulla. Viivoittimissa on erilaisia reunoja, mitä vasten saa kuvioita.

Lisäksi muistin omistavani valopöydän, jonka saa pöydälle.
Siinä on sellainen kalteva pinta, vähän kuin ammattipiirtäjillä 
omassa piirustuspöydässä. Siitä ajattelin kehitellä tason, 
jossa pysyy askartelualusta ja eikä tartte "roikotella" päätä. 

Pienten 3D-tyynyjen käsittelyyn teen välineen viinipullonkorkista ja neulasta.
Samalla välineellä saa suojapaperin poistettua kaksipuoliteipistä.


Viikonloppuna isäntä ehtii auttaan nostelemisessa ja penkomisessa,
SITTEN pääsen kokeilemaan, kuinka onnistun....
JEEEE....


Jos teillä on ideoita, kuinka helpottaa työskentelyä, niin ilolla
otan ajatukset vastaan kokeiltavaksi!


Mukavaa loppuviikkoa!




11 kommenttia:

  1. Käsileikkaukseni jälkeen, käytin apuna Lidlistä ostettua työskentelyalustaa, jossa on toisessa päädyssä klipsu, joka piti väritettävän kuvan paikoillaan. Selkää potiessani kehittelin askartelupisteen pöydälle nostetun tuolin päälle. Näin pystyin askartelemaan seisten ja voisi olla ettei niskaakaan joudu roikottamaan. Paranemisterkkuja.

    VastaaPoista
  2. Hätä keinot keksii! Siis askarteluhätä, ei se ole ollenkaan huono hätä. Tsemppiä edelleen!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Maca, niin se taitaa olla :))

    VastaaPoista
  4. Oletpa ideoinut aikamoisen määrän juttuja helpottamaan askartelua. Mun pitää myös ruveta miettimään niitä, sillä niskani takia asennot, joissa pää on alaspäin eivät ole ollenkaan hyväksi. Niskatukeakaan en halua käyttää koko ajan. Jotain apuvälineitä pitäisi olla tulossa, katsotaan nyt.

    VastaaPoista
  5. Kova halu päästä askarteleen pistää ideoimaan.

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti niistä on iso apu. Ja jospa taas joskus voit hommailla ilman rajoituksiakin. Tsemppia!

    VastaaPoista
  7. Olet keksinyt hienoja juttuja.Tässä mietin kun itselläni on ollut monta käsileikkausta ja edeleenkään ei käsi toimi ihna kun "römssössä"miten olen ideoinnut. Kun oikea käsi oli pakettissa opin käyttämään vasenta aika mukavast.Saksissa käytän isoja koska niistä saa hyvän otteen.En tiedä..jotenkin vaan se onnistuu kun tykkkää näpräillä.Otanpa oppia sinun ideoistasi.Kiitos ja paranemista.

    VastaaPoista
  8. Kiitos RaijaAnnikki!
    Hienoa, jos ideoistani on sinulle hyötyä. Tuo on totta, että kun välineistä saa kunnon otteen, niin on helpompi käyttää niitä. Nyt viikonloppuna kokeilin ideoitani ja hyvin ne toimivat. Joitain täytyy vähän vielä kehitellä :) Vasemmallakin kädellä oppii juttuja tekeen, vähän happaraa tekeminen, mutta kun ei pidä kiirettä niin onnistuu.

    VastaaPoista
  9. Tervetuloa mukaan ATC-Tuplavaihtoon! Ilmoittautuminen blogissani :)

    VastaaPoista